1.7.2013

Syyte Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:n tuomitsemista sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä väittäen hänen X Oy:n hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä pitäneen kaupan tai vuokrattavana yhtiön liikkeessä 26 kuvatallennetta, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitettiin väkivaltaa. Syyttäjä vaati lisäksi, että A tuomitaan menettämään valtiolle rikoslain vastaiset kuvatallenteet.

Vastaus

A kiisti syytteen todeten, ettei hän ollut menetellyt tahallisesti. Hän oli täyttänyt kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain mukaisen ilmoitusvelvollisuuden myös syytteessä mainittujen tallenteiden osalta. Tallenteet oli todettu rikoslainvastaisiksi vasta jälkikäteen tehdyissä tarkastuksissa ja A:n tuomitseminen merkitsi siten rikoslain taannehtivaa soveltamista.

Käräjäoikeuden tuomio 21.12.2009

Käräjäoikeus katsoi, ettei elokuvatarkastamon arvioita tallenteiden rikoslain vastaisesta sisällöstä ollut aihetta kyseenalaistaa. Kuvatallenteiden levittäminen oli tapahtunut osana A:n liiketoimintaa ja hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti. A:n oli täytynyt pitää vähintäänkin varsin todennäköisenä, että tallenteissa esitettiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti väkivaltaa. Kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain mukaisen ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen ei vapauttanut tekijää rangaistusvastuusta. Se, että viranomaiset tutkivat kuvaohjelmien laadun vasta niiden takavarikoinnin jälkeen, ei merkinnyt rikoslain taannehtivaa soveltamista. A oli kuvatallenteet myytäviksi ottaessaan voinut niiden sisällön perusteella itse arvioida, syyllistyykö hän rikokseen. Kysymyksessä olevat kuvatallenteet sisälsivät lääketieteellisin kriteerein perustellusti ja varmuudella rikoslain 17 luvun 18 §:ssä tarkoitettua väkivaltaa. Kysymys ei ollut kieltoerehdyksestä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n syytteen mukaisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä 30 päiväsakon sakkorangaistukseen ja määräsi rikoksen kohteena olleet takavarikossa olevat kuvatallenteet valtiolle menetetyiksi.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Wilhelm Norrman.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.1.2011

A ja X Oy valittivat hovioikeuteen A vaatien, että syyte hylätään ja X Oy, että kuvatallenteita koskeva menettämisseuraamus ja takavarikko kumotaan ja tallenteet määrätään palautettaviksi yhtiölle.

Hovioikeus totesi, että A harjoitti X Oy:n toimitusjohtajana aikuisviihde-elokuvien myyntiä, vaihtoa ja vuokrausta. Toimiessaan tällaisella alalla A:lla on ollut korostunut velvollisuus toimia siten, ettei rikoslain vastaisia kuvatallenteita levitetä. Siitä huolimatta ei voitu lähteä siitä, että tällaiset elokuvat tulisi katsoa liikkeenharjoittajan toimesta läpi tai tarkastuttaa elokuvatarkastamossa ennen niiden levittämistä.

A oli menetellyt syytteessä tarkoitettujen kuvatallenteiden osalta elokuvatarkastamon ohjeiden mukaisesti. Hän oli elokuvat levitykseen laittaessaan ollut elokuvan tuotantotietojen, nimikkeen ja kansikuvaan perustuvien arvioiden varassa. Näiden tietojen perusteella, ja koska elokuvatarkastamo oli antanut elokuville niistä tehtyjen ilmoitusten perusteella tunnistenumeron, A ei ole voinut pitää varsin todennäköisenä, että elokuvat sisälsivät sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa väkivaltaa.

Hovioikeus hylkäsi syytteen, kumosi kuvatallenteita koskevan takavarikon ja määräsi ne palautettaviksi X Oy:lle.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Juusela, Olli Mäkinen ja Pirjo Aaltonen. Esittelijä Pekka Timonen (mietintö).

Viskaali Timonen totesi mietinnössään, että pornografisten elokuvien välitystä harjoittava A oli aikaisemminkin tuomittu tässä toiminnassa tapahtuneesta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Tähän nähden hänen on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että elokuvat voivat sisältää sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa kuvaa. Näillä ja käräjäoikeuden lausumilla perusteilla Timonen katsoi, ettei hovioikeuden olisi tullut muuttaa käräjäoikeuden tuomiota.

Perustelut

Tausta ja kysymyksenasettelu

1. X Oy harjoittaa pornografisten elokuvien myyntiä, vaihtoa ja vuokraustoimintaa. Sen Helsingissä sijaitsevasta liikkeestä takavarikoitiin 17.3.2008 yhteensä 64 kuvatallennetta. Näistä 62 kuvatallennetta toimitettiin Valtion elokuvatarkastamon (jäljempänä elokuvatarkastamo) tarkastettaviksi, koska niiden epäiltiin sisältävän sellaista sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa aineistoa, jonka levittäminen oli rikoslaissa säädetty rangaistavaksi. Takavarikoiduista tallenteista kahden (numerot 63 ja 64) kuvaohjelmat elokuvatarkastamo oli arvioinut rikoslain vastaisiksi jo aiemmissa, yhtiön muista liikkeistä tehtyjen takavarikkojen yhteydessä suoritetuissa tarkastuksissa.

2. Sille toimitetuista 62 kuvatallenteesta elokuvatarkastamo arvioi lausunnossaan 23 kuvaohjelmaa rikoslain vastaisiksi niiden sisältämien aitojen, seksuaalisessa yhteydessä tapahtuvien väkivaltaisten toimintojen vuoksi. Lisäksi ilmeni, että yksi kuvaohjelma (tallenne numero 26) oli jo vuonna 2005 arvioitu väkivaltaisen sisältönsä vuoksi rikoslain vastaiseksi tarkastuksessa, joka oli tehty yhtiön oman ilmoituksen perusteella.

3. Syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sen johdosta, että A X Oy:n hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä 17.3.2008 oli pitänyt kaupan tai vuokrattavana yhtiön liikkeessä Helsingissä 26:tta kuvatallennetta, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään väkivaltaa.

4. A on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hän on esittänyt, että tallenteet on todettu rikoslain vastaisiksi vasta takavarikon jälkeen. Lain säännös oli epämääräinen ja sen käsitteet tulkinnanvaraisia, minkä vuoksi sallitun ja kielletyn välinen raja jäi epäselväksi, kunnes elokuvatarkastamo tapauskohtaisesti ratkaisi, kumpaan kategoriaan tietty tallenne kuului. Tähän nähden A on katsonut, että hänen rankaisemisensa olisi rikoslainsäädännön taannehtivan soveltamisen kiellon ja rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vastaista. Kun X Oy:n toimesta oli tehty laissa säädetyt ilmoitukset elokuvatarkastamolle, jolla oli valta kieltää levitys, A on katsonut, ettei hän ollut toiminut tahallisesti.

5. Korkein oikeus ottaa rikosoikeudellisen arvion lähtökohdaksi sen, mitä asiassa on selvitetty syytteessä mainitun aineiston luonteesta. Elokuvatarkastamon edellä mainitussa lausunnossa kuvataan lyhyesti kunkin takavarikoidun kuvaohjelman sisältö siltä osin kuin sitä on jouduttu rikoslain näkökulmasta arvioimaan. Lausunto sisältää myös arvioinnin loppupäätelmät, joissa, sen mukaisesti kuin edellä on todettu, 23 tallenteen osalta on päädytty rikoslain vastaisuuteen. Oikeudenkäyntiaineisto käsittää elokuvatarkastamon soveltamat arviointiperusteet kuten myös sen käyttämät lääkärinlausunnot pornografisessa tuotannossa esiintyvän väkivaltaisuuden muodoista ja vahingollisuudesta väkivallan kohteille. A on pitänyt syytteessä tarkoitettujen 26 tallenteen rikoslain vastaisuutta sinänsä riidattomana. Tämän perusteella Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että syytteessä mainitut tallenteet sisältävät tekoaikana voimassa olleen rikoslain 17 luvun 18 §:ssä tarkoitettua sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa kuva-aineistoa.

6. Asiassa on ratkaistavana se, onko A levittäessään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia kuvia sisältäviä kuvatallenteita syyllistynyt syytteessä mainittuun tekoon vai johtavatko laillisuusperiaate, rikoslain soveltamisen taannehtivuuskielto ja rikokselta vaadittava tahallisuus, joihin hän on perustanut kiistämisensä, siihen, ettei hänen tekonsa ole ollut rangaistava. Lainsäädäntöön tehtyjen muutosten johdosta on kuitenkin ensin tarkasteltava kysymystä sovellettavasta laista.

Sovellettava rikoslain säännös

7. Rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Uutta lakia on kuitenkin sovellettava, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

8. Tekohetkellä voimassa olleessa rikoslain 17 luvun 18 §:n 1 momentissa (650/2004) säädettiin, siltä osin kuin nyt on kysymys, että sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä oli tuomittava se, joka piti kaupan tai vuokrattavana, taikka muuten levitti kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitettiin väkivaltaa.

9. Säännös on muuttunut 1.6.2011 voimaan tulleella lailla (540/2011). Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa väkivaltaa sisältävien esitysten osalta lainkohtaa on muutettu sitä täydentäen siten, että rangaistavuus koskee kuvia tai kuvatallenteita, joissa väkivaltaa esitetään todellisuuspohjaisesti tai todenmukaisesti. Rangaistusasteikko on pysytetty samana.

10. Rikoslain voimassa oleva 17 luvun 18 §:n 4 momentti sisältää myös muun muassa todellisuuspohjaisuuden määritelmän, jota sovelletaan myös väkivaltakuvauksiin.

11. Lainmuutoksen esitöissä todetun mukaan (HE 282/2010 vp s. 54) säädettäessä lisämääreitä ”todellisuuspohjainen” tai ”todenmukainen” kysymys on ollut vain rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämästä rajauksesta, eikä tarkoituksena ole ollut ainakaan säännöksen soveltamisalan kaventaminen.

12. Korkein oikeus toteaa, että elokuvatarkastamon arvio syytteessä mainittujen 26 kuvatallenteen rikoslainvastaisuudesta on perustunut nimenomaan siihen, että kuvaohjelmat sisältävät aitoja seksuaalisessa yhteydessä tapahtuvia väkivaltaisia toimintoja. Kuvien levittäminen tällaisista toiminnoista on ollut selvästi kiellettyä tekoajan lain mukaan kuten myös lainmuutoksen jälkeen. Väkivaltaisen pornografian osalta tehdyt rikoslain 17 luvun 18 §:n muutokset eivät siten tässä tapauksessa merkitse, että voimassa olevan säännöksen soveltaminen johtaisi lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen. Asiassa on siten sovellettava tekohetkellä voimassa ollutta lakia.

Laillisuusperiaate ja taannehtivuuskielto

13. Perustuslain 8 §:n mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Vastaava periaate on lausuttu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklassa. Rikosoikeudellinen laillisuusvaatimus tarkoittaa mainitun rikoslain säännöksen esitöiden mukaan muun muassa sitä, että rangaistussäännöstä soveltaessaan tuomioistuin ei saa mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää lakia analogiapäätelmään turvautumalla (HE 44/2002 vp s. 29). Tästä periaatteesta on myös katsottu johtuvan, että rangaistava käyttäytyminen tulisi laissa kuvata mahdollisimman täsmällisesti. Koska väkivaltaisen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvatallenteen luonnetta ei ole rikoslain 17 luvun 18 §:ssä tarkemmin määritelty, A on väittänyt kysymyksen olevan laillisuusperiaatteen vastaisesta rikoslain säännöksestä.

14. Korkein oikeus on aikaisemmissa ennakkoratkaisuissaan katsonut käsitteiden tulkinnan olevan välttämätöntä ja oikeutettua myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennalta arvattavissa (esim. KKO 2013:12, KKO 2002:11, KKO 2004:46, KKO 2005:27 ja KKO 2007:67).

15. Tekohetkellä voimassa ollutta rikoslain 17 luvun 18 §:ää sanamuodoltaan olennaisilta osin vastanneen aiemman säännöksen (563/1998) säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 6/1997 vp s. 147 ja 148) mukaan kuvatallenteessa esitetyn väkivallan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa luonnetta arvioitaessa tulisi soveltuvin osin soveltaa perusteita, joiden nojalla elokuva tai kuvaohjelma olisi kiellettävä. Tämä merkitsee, että johtoa rangaistavuudelle on katsottu saatavan tuolloisten tarkastusviranomaisten käytännöstä.

16. Tekoaikana elokuvatarkastamo ylläpiti muun muassa sähköistä pornografisten tallenteiden järjestelmää, josta oli yleisesti saatavissa tietoa rikoslain vastaisiksi arvioiduista tallenteista ja niiden kieltoperusteista. Korkeimmassa oikeudessa todistajana kuullun elokuvatarkastamon silloisen johtajan Matti Paloheimon mukaan elokuvatarkastamo järjesti kuvaohjelmien levittäjille myös tiedotustilaisuuksia. Vuonna 2007 elokuvatarkastamo tarkensi arviointikriteerejään asiantuntijalääkäreiden lausuntojen perusteella, ja tarkennetuista kriteereistä tiedotettiin muun muassa elokuvatarkastamon sähköisessä tietokannassa.

17. Korkein oikeus toteaa, että kielletyn väkivallan luonteen arvioinnin osalta kysymys on rikoslain 17 luvun 18 §:n tulkinnasta. Vaikka yksin säännöksen sanamuodosta ei yksiselitteisesti ilmene, millaista sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa väkivallan esittämistä säännöksessä tarkoitetaan, lain esitöiden, niissä rangaistavuuden perusteeksi asetetun elokuvatarkastamon tarkastuskäytännön sekä sen sisällöstä järjestetyn tiedotuksen perusteella elokuvien levittäjällä on ollut riittävät mahdollisuudet itse arvioida levittämänsä kuvaohjelman sisällön lainmukaisuutta. Korkein oikeus katsoo, että sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan väkivaltaisen kuvaohjelman levittämisen rangaistavuus on käynyt rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla ilmi asianomaisesta säännöksestä eikä rangaistuksen tuomitsemiselle siten ole laillisuusperiaatteesta aiheutuvaa estettä.

18. Tekoaikana on siis tullut kuvatallenteiden levittäjille riittävän selväksi, missä raja sallitun ja kielletyn väkivaltapornografian välillä on kulkenut. Kysymys ei A:n tapauksessakaan ole ollut elokuvatarkastamon sattumanvaraisesta tapauskohtaisesta jälkikäteisestä rikostunnusmerkistön täydentämisestä, vaan selkeän yleisesti tiedotetun ja tiedostetunkin linjan seuraamisesta. Mistään elokuvatarkastamon asennoitumisen tiukentumisesta vuoden 2007 tarkennusten jälkeen ei ole väitettykään olleen kysymys. Kysymys ei näin ollen ole ollut A:n taannehtivaksi rikoslain soveltamiseksi kutsumasta menettelystä.

Puuttuva tahallisuus kiistämisen perusteena

19. A perustaa kiistämisensä keskeisesti puuttuvaan tahallisuuteensa. Hän on vedonnut siihen, että kuvaohjelmien osalta oli noudatettu tekoaikana kuvaohjelmien tarkastamisesta säädettyä ilmoitus- ja merkintämenettelyä. Alan yrittäjillä ei A:n mukaan ole käytännössä ollut muuta keinoa varmistua tallenteidensa lainmukaisuudesta kuin noudattaa ilmoitusmenettelyä ja poistaa elokuvatarkastamon sen perusteella kielletyiksi katsomat kuvaohjelmat levityksestä.

20. Syyttäjä on puolestaan esittänyt, että kuvaohjelmien myynti- ja vuokrausalalla toimivat yrittäjät vastasivat levittämiensä kuvatallenteiden sisällön lainmukaisuudesta ilmoitusmenettelystä riippumatta.

Ohjelmasta ilmoittaminen

21. Syytteessä mainittuna ajankohtana oli voimassa kuvaohjelmien tarkastamisesta annettu laki (775/2000). Lain 11 §:n mukaan ohjelmasta, josta ei ollut tehty tarkastusviranomaiselle 9 §:ssä tarkoitettua tarkastushakemusta, eli jota ei ollut tarkoitus esittää tai levittää 18 vuotta nuoremmille, oli ilmoitettava elokuvatarkastamolle ennen sen esittämistä tai levittämistä. Ilmoituksessa oli selostettava ohjelman pääsisältö. Kopio kuvaohjelmasta oli toimitettava elokuvatarkastamolle pyydettäessä.

22. Asiassa on riidatonta, että syytteessä tarkoitetuista 26 kuvaohjelmasta oli X Oy:n toimesta tehty laissa tarkoitettu ilmoitus ja että tarkastusvirasto oli antanut kuvaohjelmille mainitun lain 12 §:n mukaisen tunnistenumeron.

23. Väkivaltakuvauksen levittämisestä säädettyä ei tekoaikana rikoslain 17 luvun silloisten 17 §:n 2 momentin ja 18 §:n 3 momentin mukaan sovellettu, jos elokuvan tai tallenteen sisältämä esitys oli tarkastettu ja hyväksytty esitettäväksi tai levitettäväksi. Tällaisesta nimenomaisesta hyväksynnästä ei tässä asiassa ole kysymys. A:n Korkeimmassa oikeudessa kertoman mukaan alan yrittäjille oli käytännössä taloudellisesti mahdotonta erikseen tarkastuttaa ja hyväksyttää kuvatallenteita eivätkä elokuvatarkastamon voimavarat olisi tällaiseen riittäneet.

Ilmoitusvelvollisuuden tarkoitus ja sisältö

24. Mainitulla kuvaohjelmien tarkastamisesta annetulla lailla ennakkotarkastusvelvollisuus rajattiin perustuslain sananvapaussäännösten edellyttämin tavoin siten, että se kohdistui vain lasten kehityksen kannalta mahdollisesti haitallisiin kuvaohjelmiin. Täysi-ikäisille tarkoitettujen kuvaohjelmien osalta säädettiin ilmoitusvelvollisuudesta ja kuvaohjelmiin tehtävistä merkinnöistä, joista tässä on kysymys. Ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta säädettiin rangaistus. Vuoden 2012 alusta voimaan tulleella kuvaohjelmalailla (710/2011) luovuttiin aikuisille tarkoitettujen elokuvien ilmoitusvelvollisuudesta.

25. Ilmoitusvelvollisuutta perusteltiin lain esitöissä (HE 2/2000 vp s. 50 - 51) sillä, että se käytännössä rajoittaisi myös sisällöltään lainvastaisten ohjelmien esittämistä ja levittämistä, koska viranomaiset voisivat ilmoitettujen tietojen perusteella puuttua tällaisten ohjelmien jakeluun. Samassa esityksessä (s. 26 - 27) kuitenkin korostettiin, että kuvaohjelmien sisältöä koskevista yleisistä rajoituksista säädetään rikoslaissa ja että rikoslain vastaista kuvaohjelmaa ei saisi edelleenkään esittää tai levittää sen enempää täysi-ikäisille kuin alaikäisillekään.

26. Todistaja Paloheimo on Korkeimmassa oikeudessa selostanut elokuvatarkastamon käytäntöjä. Kaikki levitykseen tulevat uudet kuvaohjelmat oli ilmoitettava elokuvatarkastamolle siten, että kuvaohjelma oli luokiteltava tiettyyn lajityyppiin ja ilmoitukseen oli oheistettava kopio kuvaohjelman etu- ja takakannesta. Ilmoitetuista pornografisista kuvaohjelmista 90 - 95 prosenttia oli laadultaan sellaista, jossa väkivalta ei tullut lainkaan arvioitavaksi. Järjestelmä poimi sinne syötettyjen asiasanojen perusteella ilmoitetuista kuvaohjelmista ne, joiden osalta oli aihetta epäillä niiden lainvastaisuutta. Näistä valittiin ne, jotka päätettiin katsoa. Katselun perusteella kuvaohjelman lainvastaisuus oli mahdollista todeta. Elokuvatarkastamon lähtökohtana oli, että myös levittäjät katsoisivat tarkemmin ne kuvaohjelmat, joiden osalta kysymys oli väkivaltapornografiasta. Paloheimon kertoman mukaan tekoaikana vajaa puolet tarkempaan tarkastukseen otetuista kuvaohjelmista todettiin lainvastaisiksi.

27. Kun ilmoitusmenettely perustui vain pistokoetyyppiseen valvontaan, näennäisen laillisessa levityksessä saattoi olla tallenteita, jotka tutkittaessa olisi arvioitu rikoslain vastaisiksi. Paloheimon kertoman mukaan myös kuvaohjelmien levittäjille oli tehty selväksi, ettei näennäinen hyväksyntä ja tallenteen tunnistenumeron saaminen ilmoitusmenettelyssä vapauttanut levittäjää rikosoikeudellisesta vastuusta, mikäli kuvaohjelma myöhemmin arvioitaisiin lainvastaiseksi. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut olleensa tästä tietoinen.

Tahallisuuden arviointi

28. Rikoslain 3 luvun 6 §:n tahallisuutta koskeva määritelmä koskee vain tahallisuutta suhteessa rikostunnusmerkistöön kuuluvan seurauksen aiheutumiseen, eli niin sanottua seuraustahallisuutta. Kysymys siitä, kuinka tahallisuus muiden tunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen suhteen eli niin sanottu olosuhdetahallisuus tulee määritellä, on lakia säädettäessä jätetty tietoisesti oikeuskäytännössä rikostunnusmerkistöittäin arvioitavaksi (LaVM 28/2002 vp s. 10).

29. Korkein oikeus on aikaisemmissa ratkaisuissaan päätynyt arvioimaan myös olosuhdetahallisuutta todennäköisyystahallisuuden perusteella siten, että tekijän tahallisuus suhteessa kysymyksessä olleen olosuhteen käsilläoloon on määritelty sillä perusteella, oliko tekijä pitänyt kysymyksessä olleen olosuhteen käsilläoloa varmana tai varsin todennäköisenä. Ennakkoratkaisussa KKO 2013:17, kuten myös useassa siinä mainitussa ratkaisussa, Korkein oikeus on tarkastellut olosuhdetahallisuuteen liittyviä ongelmia. Näissä on katsottu rikosoikeudellisten periaatteiden ja tulkintasääntöjen vahvasti puoltavan sitä, että olosuhdetahallisuutta arvioidaan mahdollisimman laajasti noudattaen yhtenäistä perustetta. Ongelmallisina on pidetty lähinnä tilanteita, joissa tekijä rikosvastuun torjumiseksi tarkoituksellisesti pyrkii välttämään merkityksellistä tietoa taikka laiminlyö erityisen vastuuasemansa tai teko-olosuhteiden synnyttämän selvitysvelvollisuuden.

30. Nyt ratkaistavana olevassa asiassa ei ole sellaisia sovellettavaan tunnusmerkistöön tai teko-olosuhteisiin liittyviä seikkoja, joiden johdosta olisi perusteita poiketa Korkeimman oikeuden vakiintuneesta tavasta arvioida tahallisuutta. A:n tietoisuutta ja tahallisuutta voidaan siten arvioida sen mukaan, onko hän pitänyt varmana tai varsin todennäköisenä, että hänen levitykseen saattamat kuvatallenteet sisältävät sellaista aineistoa, jota rikoslaissa kielletään levittämästä.

A:n tahallisuuden arviointi

31. Korkein oikeus toteaa, että tekijän tahallisuutta ei riitä tunnusmerkistöerehdyksen perusteella poistamaan se, että tekijä joko tarkoituksellisesti tai laista seuraavan selvitysvelvollisuutensa laiminlyönnistä johtuen ei ole ollut selvillä tunnusmerkistön täyttymisen edellyttämistä olosuhteista. Näin ollen pelkästään ilmoitusvelvollisuuden täyttämisestä ei seuraa, ettei tekoa ole pidettävä tahallisena.

32. Arvioitaessa A:n teon tahallisuutta syytteessä mainitut tallenteet on syytä jaotella kahteen ryhmään; sellaisiin, jotka aikaisemmin oli todettu rikoslain vastaisiksi ja sellaisiin, jotka vasta tultuaan A:lta takavarikoiduiksi on todettu rikoslain vastaisiksi.

Tahallisuus aikaisemmin lainvastaisiksi todettujen tallenteiden osalta

33. Asiassa on riidatonta, että A on 17.3.2008 pitänyt kaupan tai vuokrattavana kolmea sellaista kuvaohjelmaa, jotka elokuvatarkastamo oli jo aiemmin arvioinut lainvastaisiksi. Kuvaohjelma nro 26 oli todettu lainvastaiseksi X Oy:n 11.3.2005 tekemän ilmoituksen perusteella. Kuvaohjelma nro 63 oli taas takavarikoitu X Oy:n Tampereen liikkeestä ja todettu elokuvatarkastamon lausunnossa 11.9.2007 lainvastaiseksi. Kuvaohjelma nro 64 oli myös takavarikoitu yhtiön Turussa sijaitsevasta liikkeestä ja todettu elokuvatarkastamon lausunnossa 22.1.2008 lainvastaiseksi. Todistaja Paloheimo on kertonut, että yrittäjälle, jonka levityksessä olevista kuvaohjelmista jokin arvioitiin lainvastaiseksi, lähetettiin kirjeitse tieto elokuvatarkastamon arvioista sekä levittämisvaroitus. Tieto kielletyksi arvioiduista kuvaohjelmista oli saatavissa myös sähköisestä tietojärjestelmästä.

34. Kuvaohjelmien rikoslainvastaisuus on vakiintuneesti arvioitu elokuvatarkastamon tarkastuskäytännön perusteella. A:kin on hyväksynyt tämän lähtökohdan. Edellä todetuin tavoin sanotut kuvatallenteet on vain jonkin aikaa nyt tapahtunutta takavarikointia aikaisemmin todettu hänen omassa liiketoiminnassaan lainvastaisiksi, mistä A on saanut tiedon. Näin ollen hän on tiennyt, että nämä kuvatallenteet ovat sellaisia, että niissä esitetään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti väkivaltaa.

35. A on väittänyt, että mainitut kuvatallenteet olivat päässeet levitykseen vahingossa. A:n mukaan ne olivat olleet mahdollisesti vaihtofilmejä. Korkein oikeus toteaa, että A harjoittaa ammattimaisesti ja suhteellisen laajassa mitassa puheena olevaa liiketoimintaa. Alalla liikkuu myös kiellettyjä kuvatallenteita. Sen vuoksi hän on ollut velvollinen järjestämään liiketoimintansa ja tallenteiden valvonnan niin huolellisesti, että tällaisten tallenteiden levitys estyy. A:n suullisessa käsittelyssä kertoman mukaan hänen liikkeissään oli listat kielletyistä tallenteista. Uusien tallenteiden nimikkeitä piti verrata kiellettyjen listaan. Huomioon ottaen, että levitykseen on päässyt myös omassa toiminnassa kielletyiksi todettuja tallenteita, näin järjestetty valvonta ei ole kuitenkaan ollut riittävää. Siten A ei ole selvittänyt ryhtyneensä riittäviin toimiin sen suhteen, että kiellettyjen tallenteiden levitys estyy. Sen vuoksi hänen on täytynyt pitää vähintäänkin varsin todennäköisenä, että levitykseen tulee myös jo lainvastaiseksi todettuja kuvatallenteita. Tähän nähden hänen väitteelleen siitä, että tallenteet olisivat joutuneet levitykseen vahingossa, ei voida antaa tahallisuutta arvioitaessa merkitystä. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että hän on tahallaan pitänyt levityksessä sanottuja kolmea tallennetta.

Tahallisuus takavarikon jälkeen lainvastaisiksi todettujen tallenteiden osalta

36. Mitä tulee A:n tahallisuuteen suhteessa muihin eli takavarikon jälkeen rikoslain 17 luvun 18 §:n vastaisiksi todetun 23 kuvatallenteen levittämiseen Korkein oikeus toteaa seuraavaa.

37. Asiassa on jäänyt näyttämättä, että A olisi varmuudella tiennyt näiden tallenteiden sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta väkivaltaisesta sisällöstä. Pornografisten elokuvien myynti- ja vuokraustoimintaa ammattimaisesti harjoittavana A oli kuitenkin tietoinen siitä, että ilmoitusmenettelyssä oli kysymys vain elokuvatarkastamon pistokoetyyppisestä valvonnasta. Hän oli tietoinen myös siitä, ettei se, että kuvaohjelma tässä menettelyssä sai tunnistenumeron tarkoittanut sitä, että kuvaohjelman sisältö olisi todettu lainmukaiseksi. Väkivaltaisen pornografian lajityyppiä edustavien kuvaohjelmien joukossa oli todistaja Paloheimon kertoman mukaan tyypillisesti kuvaohjelmia, jotka olivat selkeästi rikoslain vastaisia. Tästä seikasta myös pitkän kokemuksen alalta omaavan A:n on täytynyt olla tietoinen etenkin, kun hänen levittämiään kuvaohjelmia oli jo aiemmissa tarkastuksissa todettu lainvastaisiksi juuri niiden väkivaltaisen sisällön vuoksi. Huomattava osa syytteessä tarkoitettujen kuvaohjelmien nimikkeistä viittaa selkeästi väkivallan käyttöön.

38. Vastuu siitä, ettei rikoslain vastaista materiaalia levitetä, on ennakkotarkastusvelvollisuuden kumoamisen myötä jätetty korostetusti kuvaohjelmien levittäjälle. Elokuvien levitystoimintaa harjoittavan elinkeinonharjoittajan on, kuten muidenkin elinkeinonharjoittajien, sopeutettava liiketoimintansa käytäntöineen sellaiseksi, että toiminta pysyy lain säätämissä puitteissa. Se seikka, että levityksessä olevien kuvaohjelmien tosiasiallisen sisällön varmistaminen saattaa olla käytännössä hankalaa ja aiheuttaa kustannuksia yritystoiminnalle, ei näistä lähtökohdista voi vapauttaa alalla toimivaa elinkeinonharjoittajaa liiketoimintaan liittyvistä velvoitteista.

39. A ei ole ryhtynyt oma-aloitteisiin toimiin levittämänsä materiaalin lainmukaisuuden varmistamiseksi. Hänen on edellä todetulla tavalla täytynyt olla tietoinen siitä, että väkivaltapornografisissa kuvaohjelmissa on tyypillisesti rikoslainvastaista materiaalia. Takavarikoidusta aineistosta löytyi yli 20 kiellettyä kuvatallennetta. Tämä osoittaa, ettei kysymys ollut levitykseen vahingossa joutuneesta yksittäisestä vaikeasti tunnistettavasta väkivaltakuvauksesta, vaan huomattavasta määrästä kiellettyjä kuvatallenteita, joiden päästäminen levitykseen on merkinnyt vähintäänkin valvonnan puuttumista. Pinnallisiksi luokiteltavat mahdolliset varotoimet ovat sen mukaisesti, mitä suullisessa käsittelyssä on tullut ilmi, rajoittuneet kuvaohjelmien tilausvaiheeseen. Väkivaltapornografisten kuvaohjelmien suhteellisen vähäiseen lukumäärään nähden näiden ohjelmien oma-aloitteinen tarkastaminen olisi ollut suuremmitta vaikeuksitta järjestettävissä. A on ollut tietoinen siitä, ettei tunnistenumeron saaminen elokuvatarkastamolta tarkoita levityslupaa. Hän on ollut tietoinen myös siitä, että väkivaltapornografisten kuvaohjelmien joukossa tyypillisesti on lainvastaista materiaalia. Tämä osoittaa, että hänen on täytynyt pitää vähintäänkin varsin todennäköisenä, että myös hänen levittämänsä, tarkastamattoman ja sittemmin takavarikoidun 61 ohjelman joukossa on ollut rikoslain 17 luvun 18 §:n vastaista väkivaltaista materiaalia. Tästä huolimatta A ei ole ryhtynyt toimiin levittämiensä kuvaohjelmien sisällön lainmukaisuuden varmistamiseksi. Tämän vuoksi A:n menettely myös näiden 23 kuvatallenteen levittämisessä on katsottava tahalliseksi.

Väitetty kieltoerehdys

40. Sen mukaisesti kuin edellä on todettu, A ei ole voinut erehtyä pitämään tekoaan sallittuna. Korkein oikeus katsoo, ettei rangaistusvastuusta vapautumista siten voida asiassa perustaa kieltoerehdystä koskevaan rikoslain 4 luvun 2 §:n säännökseen.

Syyksilukeminen ja rangaistuksen mittaaminen

41. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on syyllistynyt siihen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen, josta hänelle on vaadittu rangaistusta. Käräjäoikeuden määräämä rangaistus 30 päiväsakkoa on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin ja rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Käräjäoikeuden soveltama päiväsakon rahamäärä on viimeksi toimitetun verotuksen mukainen.

Menetetyksi tuomitseminen

42. Rikoksen kohteena olleet kuvatallenteet ovat rikoslain vastaisen sisältönsä vuoksi erityisen soveliaita rikoksen kohteeksi. Siihen nähden, että kolme jo aikaisemmin lainvastaiseksi todettua tallennetta on ollut edelleen levityksessä, rikoslain vastaiseksi arvioitujen kuvatallenteiden määrääminen valtiolle menetetyksi on tarpeen myös uusien rikosten ehkäisemiseksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia jää käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Takavarikossa olleet 26 kuvatallennetta tuomitaan rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla valtiolle menetetyiksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Gustav Bygglin, Pasi Aarnio, Ari Kantor ja Jarmo Littunen. Esittelijä Heli Melander.